HUS RADU tuotantoon Lohjan seudulla

Posted by admin on 04/12/2013 under RADU, Yleiset | Be the First to Comment

HUS RADU on otettu tällä suunnitellun aikataulun mukaisesti tuotantokäyttöön 9.4. Myös Lohjan seudulla.

HUS RADU tuotantoon Jorvissa

Posted by admin on 03/20/2013 under RADU, Yleiset | Be the First to Comment

Osana vanhojen kuvantamisen toiminnanohjausjärjestelmien konsolidointohanketta L-Force on toimittanut ensimmäisen vaiheen HUS RADUsta tuotantoon Jorvin sairaalassa. Käyttöönotto tapahtui 15.1.2013 ja pilottivaihe päättyi 19.3.2013.
Hankkeen aikana uusi HUS RADU alusta, sen kaikki uusitut rajapinnat ulkoisiin palveluihin sekä uusi selainpohjainen käyttöliittymä kehitettiin asiakkaan kanssa yhteistyössä. Projektissa käytettiin ketteriä menetelmiä ja toteutus valmistui vain 12 kk aikana. Ensimmäinen versio toimitettiin jo 4 kk kehitystyön aloittamisen jälkeen ja seuraavat 3 viikon välein aina käyttöönottoon saakka.
Syntynyt alusta on suunniteltu siten että kun kaikki HUS alueiden sairaalat ovat siirtyneet vuorollaan tuotantoon tämän vuoden aikana HUS kuvantamisella on käytössään yksi konsolidoitu kuvantamisen toiminnanohjausjärjestelmä. Koko laajuudessaan järjestelmällä on noin 15 000 käyttäjää.
Hankkeen ensimmäisen vaiheen aikana uusittiin kaikki rajapinnat ulkoisiin palveluihin. Niitä ovat mm. sanomaliikenne, autentikointi, koodistopalvelut, henkilöstöhallinto, laskutus, aluetietojärjestelmä, kertomusjärjestelmä sekä kuva-arkisto. Nämä toiminnot palvelevat jatkossa koko HUS alueen yhteiskäyttöä.
HUS RADU ja sen liittymät on toteutettu kokonaan InterSystems Caché-teknologialla. Valittu teknologia mahdollistaa ajanmukaisen ajax-tyylisen interaktiivisen selainkäyttöliittymän sekä joustavan integraatiot vanhaan toimintaympäristöön mahdollistaen potilaiden vapaan liikkuvuuden sekä vanhojen kertomustietojen välittämisen.

L-Force terveydenhuollon atk-päivillä Helsingissä

Posted by admin on 05/15/2012 under Yleiset | Be the First to Comment

Avonnassa voitti Anne Kurvi. Onneksi olkoon!
20120516-104452.jpg

Tervetuloa osastollemme talvipuutarhassa ja ottamaan osaa kilpailuun tai muuten vain keskustelemaan.
Avajaispuheenvuoron piti Aki Lindén.

20120515-102745.jpg

L-Forcen osastolla Renne Muikku, Anne Kantola, Kari Luoma, Jokke Lahtiranta ja Reijo Mäkinen.

20120515-124221.jpg

Onnea Mylabille

Posted by admin on 04/19/2012 under Yleiset | Be the First to Comment

L-Force toivottaa onnea tänään 25 vuotista toimintaa juhlistavalle Mylab Oy:lle!

Mylab, Esa Soini

HUS irtisanoo Logican sopimuksen potilastietojärjestelmästä

Posted by admin on 05/31/2011 under Yleiset | Be the First to Comment

POTILASTIETOJÄRJESTELMÄT Ilkka Jauhiainen, Mediuutiset, 30.5.2011, 16:33

Hus irtisanoo Logican potilastietojärjestelmän

Helsingin sairaanhoitopiiri Husin hallitus päätti irtisanoa Logican kanssa solmitun puitesopimuksen potilastietojärjestelmistä. Sopimus irtisanotaan loppumaan varsinaisen sopimuskauden päättyessä vuoden 2012 lopulla.

Sopimus allekirjoitettiin marraskuussa 2007 ja se on voimassa viisi vuotta.

Päätöksen jälkeen käynnistetään hankintamenettely ja neuvotellaan potilastietojärjestelmien tuottajien, myös Logican, kanssa jatkosta.

Tavoitteena on lisätä jatkossa yhteistyötä erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon kesken. Samalla aiotaan kiinnittää aikaisempaa enemmän huomiota informaatioteknologian käyttäjäystävällisyyteen ja potilashoidon sujuvuuteen.

Hus aikoo myös kehittää HaiPro-järjestelmän käyttöä. Järjestelmä on ollut käytössä lähes kaikialla, mutta nyt sen käyttöä tehostetaan. Lisäksi potilasturvallisuussuunnitelma päivitetään tästä lähtien vuosittain.

Lähde: Mediuutiset